Kyseessä on esimerkkivirus, joka ei leviä tosimaailmassa.
Ensimmäinen kämmentietokoneille kirjoitettu virus on löydetty. Kyseessä on esimerkkivirus nimeltään Duts. Duts ei leviä, sillä sen tarkoituksena on vain osoittaa, että viruksia voidaan tehdä myös PDA-laitteille.
Duts on kirjoitettu laitteille, jotka käyttävät Microsoft Pocket PC -käyttöjärjestelmää. Tietoturvayhtiö F-Securen mukaan assemblyllä kirjoitettu tuholainen voi levitä myös matkapuhelimiin, joissa on ARM-suorittimeen perustuva kämmentietokone.
Duts leviää PDA-laitteesta toiseen ohjelmistojen mukana. Kun saastunut tiedosto suoritetaan, virus saastuttaa samassa hakemistossa olevat tarpeeksi suuret .exe-päätteiset tiedostot. Kun käyttäjät sitten vaihtavat keskenään saastuneita ohjelmia - kuten vaikkapa pelejä - Duts pääsee leviämään laitteesta toiseen.
F-Securen mukaan eilen löydetty Duts ei tule koskaan olemaan ongelma tosimaailmassa. Se kun on vain viruskirjoittajaryhmä 29A:n tekemä proof of concept -esimerkki. Viime kuussa löydettiin myös Symbia-käyttöjärjestelmää käyttäviin matkapuhelimiin tarttuva virus.
-------
Johan tälläistä on odoteltukkin. Pistää vihaksi kaikki nuo keleen virustehtailijat voiden ainoa ilo on muiden ilon vieminen... Pari vuotta eteenpäin ja kännykät alkavat lähettelemään tekstareita ominpäin pöpöläisten ansiosta... Ja kun avaat näppäinlukon niin porno-popupit alkavat hyppimään silmille. Pian myös digi-televisiot ja dvd-soittimet alkavat vilisemään spywarea ja viirulaisia. Why? I asks juu???
quote: Originally posted by: ratu .... Ja kun avaat näppäinlukon niin popupit alkavat hyppimään silmille... ... Why? I asks juu??? "
Hämärät firmat kun maksaa noille koodaajille tuollaisten tekemisestä ja tyhmät ihmiset klikkailevat vielä niitä ja jotkut tosi tumpelot vielä uskovat bannereiden mainoksia siitä mitä kaikkea tarjotaan "uskomattoman halpaan hintaan" ja "näin isoksi sinunkin heppisi kasvaa näillä pillereillä" tyylisillä mainoksilla. Laisäädäntö tulee kaukana perässä. Jenkkilä taitaa olla poikkeuksellisesti edelläkävijä kun on lätkäissyt spämmääjille jo tuomioita. Mikään ei tietenkään estä veli Venäläisten toimia, tuolta villistä idästä käsin.
__________________
"Älä koskaan poistu työpisteestäsi ilman paperipinoa tai kansiota käsissä, niin näytät kiireiseltä ja työhön omistautuneelta, sen sijaan että näyttäisit olevan matkalla velttoilemaan kahviautomaatille." - CORINNE MAIER - Tervetuloa laiskuus
Joo toi spämmääminen on vielä erittäin hyvää mainontaa... Jos yli puolet sähköpostiliikenteestä on spämmiä, niin onhan se selvää että ainakin joku urpo tarttuu koukkuun. Halvempaa kuin mainostaa matapupussa! Eipä tuo spämmi meikäläistä niin haittaa kun on roskasuodattimet ja popupkillerit mutta sitten kun kännyköitäkin aletaan ahistella niin pitää varmaan vaihtaa takaisin lankapuhelimeen.
Ei se ole koosta vaan käyttötaidoista kiinni. Lisää kuivaharjoittelua vaan.
__________________
"Älä koskaan poistu työpisteestäsi ilman paperipinoa tai kansiota käsissä, niin näytät kiireiseltä ja työhön omistautuneelta, sen sijaan että näyttäisit olevan matkalla velttoilemaan kahviautomaatille." - CORINNE MAIER - Tervetuloa laiskuus
Toivottavasti toi on joku feikkijuttu. Eihän tässä enää uskalla lähteä autollakaan ajamaan tai sitten pitää ostaa joku 60-luvun pirssi, jossa virtaa menee vain starttimoottorille, valoille ja valokytkimille.
__________________
Making a cup of coffee is like making love to a beautiful woman. It's got to be hot. You've got to take your time. You've got to stir. You've got to grind your beans until they squeak.
Kyllä se taitaa olla niin, että kaikelle uudelle tietokonetekniikalle löytyy yhteensopivia viruksiakin... Ihmiskunta tietokoneistaa itseään kiihtyvällä tahdilla ja aina enemmän jätetään koneiden harteille. Sitten vasta liemessä ollaan kun pankit, sairaalat, junat ja metrot yms. lakoavat virusten aikaansaannoksena. Pari vuosikymmentä eteenpäin ja James Cameronin Terminator-elokuva ei enää tunnukkaan niin scifiltä kuin vielä 80-luvulla.
"Filippiineiltä liikkeelle lähtenyt maailman ensimmäinen matkapuhelinvirus on levinnyt ainakin 12 maahan, myös Suomeen ja Yhdysvaltoihin"
"Viruksesta on löydetty noin 15 erilaista muotoa. Yksi sen tunnetuimmista haitoista on tyhjentää matkapuhelimen akut"
"Cabirin jälkeen kännykkäviruksia on tullut muutama lisää. Pahin niistä on Skulls-viru, joka saattaa tuhota puhelimesta kaikki tiedot."
JepJep... uskoisin että kännyvirukset tulevat olemaan erittäin suosittuja kiusantekijöiden keskuudessa. Meinaan tulevat olemaan kohtuu vittumaisia, ja varmasti muodostuvat lähitulevaisuudessa suureksi ongelmaksi.
meitsin uskollinen nokian 1611 tuskin prakaa Siinä on veikkoset kuulkaa sellaista teknologiaa, että sputnik olisi sen rinnalla kuin iso rintainen alaston nainen, jolla on geneettisesti valmistetut suitset yllä
Nu ei, Perseestähän tuo tuollainen on, kun tuollaisilla vihulaisilla alkaa olemaan nyky-yhteiskunnassa jo aika vitun lamauttava vaikutus. Niinkuin James Hetfield sen sanoi "sad but true" ja "Until it sleeps" ja "creeping death" ja "fight fire with fire" Hetkukka tiesi näistä jutuista jo vuosia ennen meitä
ja miten tämä viesti liittyy itse topicciin? Ei niin mitenkään brainless sushi
onneks nuo firuksetei pääse leviimään bluetoootkin välityksellä sentää ihan holtittomasti vaan käyttäjän pitää itse hyväksyä firus bluetoothin ladattavaksi..
Siihen olisi kyllä saumaa, sillä soittoäänibisnes on saatanan isoa touhua. Vaikka itseä se kyllä hieman naurattaa.
__________________
Making a cup of coffee is like making love to a beautiful woman. It's got to be hot. You've got to take your time. You've got to stir. You've got to grind your beans until they squeak.