Members Login
Username 
 
Password 
    Remember Me  
Post Info TOPIC: Kevään ensimmäinen juoksulenkki


Status: Offline
Posts: 554
Date: Apr 7, 2005
Kevään ensimmäinen juoksulenkki


Laitoin eräänä päivänä lenkkarit pesukoneeseen (on pesty siellä aikaisemminkin) siinä toivossa, että on sitten puhtaat popot alaa kun joskus lähtee lenkille. Noh... kengät tulivat sieltä noin kymmenessä osassa takaisin. Ei kai siinä ja sitten metsästämään Malmin halvimpia alelenkkareita, jotka sitten löytyivät Citymarketista hintaan 29,90. Eihän sitä nyt ilman peruslenkkareita voi olla - vaikka ei lenkillä käykään. Siinä ne kiilsivät ja hohtivat valkoisina uutuuttaan. Ei perkele - ei käy silmiin. Asialle pitää tehdä jotain - siis lenkille. Katson kartasta noin viiden kilometrin mittaisen ympyriäisen ja lähden liikkeelle. Pari kilometriä sai mennä ihan rauhassa, kunnes samaan suuntaan on menossa äiti kahden lapsensa kanssa. Lapset tietenkin hyppivät ja juoksevat kevyen liikenteen väylää poikittain. Hermo menee. Koita nyt siinä ennakoida niiden liikkeitä ja suorittaa vaativa ohitus ilman miestappioiota. Ohi. Matka jatkuu kilometrin verran. Eläkeläisiä. Ei saatana. Kolme "tukevahkoa" naishenkilöä onnistuu tukkimaan laardillaan koko väylän ja ohituskaista haetaan suosiolla metsän puolelta. Ajattelin suorittaa osan lenkistä Vantaajoen vartta pitkin - VÄÄRIN. Lähestyessäni jokea. Edessä menee kolme lapsiperhettä, vastaan tulee saman verran, takaa kaksi pyöräilijää. Ja kaikki kohtaavat samanaikaisesti. Vittu. Kukaan ei väistä. Tilanteesta täpärästi selvittyäni lenkki jatkuu joen suuntaisesti. Ketään ei näy missään... Johtuen polun pinnasta, joka koostui pääasiassa jää-loska-koiranpaska-yhdistelmästä vaihtaen välillä väriä eri ainesten keskinäisten määrien muuttuessa. Takaisin tien varteen. Matka jatkuu. Kuolema tulee. Aurinko paahtaa. Kotia ei näy. Vihdoin nääntyneenä vääntäydyn portaita ylös ja suihkuun. Paska lenkki, mutta tulipahan tehtyä. Onneksi nyt alkoi sade, joka loppuu vasta marraskuussa.

__________________
Making a cup of coffee is like making love to a beautiful woman. It's got to be hot. You've got to take your time. You've got to stir. You've got to grind your beans until they squeak.


Status: Offline
Posts: 912
Date: Apr 7, 2005

Urheilu on vaarallista... varsinkin ulkotiloissa erinäisiä vaaratilanteita voi syntyä ja odottamattomat tekijät on otettava huomioon. Hieno homma kuitenkin että sait ittestäs niinki paljon irti että oikein juoksemaan lähdit. Juokseminen on kyllä minun kirjoissani extreme laji... Intissä juostiin kerran(onneksi vain kerran) sellainen normi 9km lenkki... sen lähempänä kuolemaa en ole käynyt.

-- Edited by ratu at 19:37, 2005-04-07

__________________
Wanna Fight?


Status: Offline
Posts: 179
Date: Apr 12, 2005

Sellaista se sitten on siellä kaupungissa. Toista se täällä maalla, kehä III:n ulkopuolella. Hyvät lenkkipolut lähtee melkein kotiovelta ja pelätä saa ainoastaan rähiseviä oravia. Toissa kesänä yksi sellainen meinasi ihan päälle käydä, hölmö poikenen oli kylläkin vasta mutta terävän näköiset hampaat.


Kait kohta alkaa maasto olla sen verran kuivunut että voisi kokeilla lenkin vetäistä raikkaassa metsä-pururatamaastossa.



__________________
"Älä koskaan poistu työpisteestäsi ilman paperipinoa tai kansiota käsissä, niin näytät kiireiseltä ja työhön omistautuneelta, sen sijaan että näyttäisit olevan matkalla velttoilemaan kahviautomaatille." - CORINNE MAIER - Tervetuloa laiskuus


Status: Offline
Posts: 179
Date: Apr 19, 2005

No jo on sitten eka lenkki takana ja olo sen mukainen. Sunnuntaina 3-4 kilometrin lenkki ja jalat on vielä tänään tiistaina tohjona. Vielä eilen kävelytyylini imitoi Ahtisaaren keikkumista ja alamäkeen kävely kivisti pohkeita niin prkleesti. Mut tästä se taas lähtee. Hankintalistalle tuli kyllä lenkin myötä mahdollisimman pieni MP3 soitin, parin sadan gramman minidiski tuntuu jo kuin ylimääräistä punttia kantaisi lenkillä nyky-ämpärisoittimiin verrattuna.


Kyllä se maraton vielä joskus taittuu...



__________________
"Älä koskaan poistu työpisteestäsi ilman paperipinoa tai kansiota käsissä, niin näytät kiireiseltä ja työhön omistautuneelta, sen sijaan että näyttäisit olevan matkalla velttoilemaan kahviautomaatille." - CORINNE MAIER - Tervetuloa laiskuus


Status: Offline
Posts: 554
Date: Apr 19, 2005

Kyllä se siitä. Mulla meni jo toinen lenkki kivutta. Nyt on muutama takana. Tuli tuossa kaverin kanssa sovittua, että käydään vähintään kerran viikossa lenkillä. Oli puhetta juosta cooper tähän kauden alkuun ja sitten naureskella kesän jälkeen kehitystä. En tiedä uskaltaako.

__________________
Making a cup of coffee is like making love to a beautiful woman. It's got to be hot. You've got to take your time. You've got to stir. You've got to grind your beans until they squeak.


Status: Offline
Posts: 179
Date: Apr 22, 2005

Jee, nyt olen Creative Muvo Sport C-100 MP3 soittimen onnellinen omistaja, tarjouksessa kun oli moinen soitin. Ei paljoa paina ja sekunttikellokin on mukana. Vielä kun jaksaisi ahterinsa tästä koneelta nostaa ja lähteä lenkille taas...

__________________
"Älä koskaan poistu työpisteestäsi ilman paperipinoa tai kansiota käsissä, niin näytät kiireiseltä ja työhön omistautuneelta, sen sijaan että näyttäisit olevan matkalla velttoilemaan kahviautomaatille." - CORINNE MAIER - Tervetuloa laiskuus
AR2


Status: Offline
Posts: 247
Date: Apr 23, 2005

Meitsiinkin on iskenyt joku better-late-than-never-kesäkuntoon kärpänen. Lienee tulleet Nuuskamuikkusen mukana sieltä muumien ja muiden perseenreiättömien paratiisista. Kävin tsiigaamassa uskollisen polkupyöräni kuntoa ja lyhyen tarkastelun jälkeen kävi selväksi, että se runkku oli kai käynyt laittamassa lady Maantietä pelkästään vanteilla. Kumit hapertuneet ja lienee joku betoni- polkupyörä hybridi huutaa isää jossain. Aivan sama.

Muistin omanneeni lenkkikengät ja pitkällisten geologis argeologisten tutkimusten tuloksena löysin kuin löysinkin nuo fossilisoituneet reppanat kaikkien niiden kuluneiden pornolehtien ja pumpattavien barbaroiden alta. En olisi ihmetellyt vaikka joku päästäinen olisi väkertänyt sinne pesänsä ja samalla kuollut sinne, sillä sellainen haju niistä pöllähti. Pakkohan niitä oli jalkaan kokeilla ja katso! olivat muutaman koon liian pieniä ja ryhtinsä menettäneen. Noilla popoilla kun olisi lähtenyt lenkkipolulle pistämään jalalla koreasti niin siinä olisi varmaan ukovarpaat repeytyneet kuin Hannibal Lecterin tekosina ja molemmat jalat räjähtäneet niihin iskeneen penikkataudin vuoksi. Uudet bootsit hankintaan ja käytettyjä en osta.

Pitää varmaan varata joku aikainen aamu kun sitten lähtee sinne lenkille (voi olla ettei sieltä koskaan palaa) ettei kaikki sexyt gimulit naura itseään hengiltä kun meikäläinen painelee kuin laama eteenpäin; turvasta vuotaa mustunutta limaa, kun tervat irtoaa keuhkosäkeistä ja askel edistyy yhtä turvallisesti kuin edesmenneen Neuvostoliiton 5- vuotis suunnitelmat. 200 metriä kiivasta vauhtia ja sen jälkeen elimistö onkin käyttänyt glukoosivarastot loppuun. Loppukaasut tulevat sitten rasvakudoksesta ja lihasproteiineista, jonka tähden multa palaa massaa 10kg ensimmäisen kilometrin aikana. Tuokaa haudalle sitten kukkia...

__________________
Nature Boi'h


Status: Offline
Posts: 643
Date: Apr 23, 2005
RE: Kev��n ensimm�inen juoksulenkki


Hehe, akkia se kunto kasvaa ar2.. pistat vaan kommandopipon paahasi ja santaat kadulle haulikkoreplikan kanssa jolloin takuuvarmasti ensimmaisen paskalakkimobiilin huristellessa ohi saat motivaattoriksi iloisesti kadet irti repivan susikoiran joka varmasti on ainakin kovatasoista lenkkiseuraa.. positiivisena puolena voidaan myos todeta etta jos aloitat lenkkisi sampo tai nordea nimisista paikoista voi kunnon lisaksi karttua jokunen juuro jopa lenkkikenka aka dokausrahastoon..

itsekin olen alkanut kuntoilla c*nt-o-pyorallani jonka kiveksia ihanaisestui painavan satulan puuduttavan vaikutuksen johdosta aamuiset siemensyöksyni ovat lisaantyneet halyyttävästi. Jos sama taso jatkuu voi olla että joudun lisaamään lajeihin yojuoksun ja syrjahypyn .. ihme juttu vaikka saa tuheroakin!! onkohan taa joku flashback back to teenagerhood vai regressoidunko mä takaisin samaksi apinaksi kun ennenkin.

-- Edited by qnarkill at 21:50, 2005-04-23

__________________


Status: Offline
Posts: 912
Date: Apr 25, 2005

Joka jatkaa urheilukarpane purru. Unglaublich!

-- Edited by ratu at 09:21, 2005-04-29

__________________
Wanna Fight?


Status: Offline
Posts: 554
Date: Apr 28, 2005
RE: Kevään ensimmäinen juoksulenkki


Uhoaminen on tärkeintä. Eihän tässä kukaan tiedä, mitä oikeasti tehdään.

__________________
Making a cup of coffee is like making love to a beautiful woman. It's got to be hot. You've got to take your time. You've got to stir. You've got to grind your beans until they squeak.
AR2


Status: Offline
Posts: 247
Date: Apr 30, 2005

Kevään ensimmäinen pyörälenkki on takana ja nyt jalat ovat kuin fossilisoituneet makaroonit. Persposket ovat lienee hellyytensä ja kipunsa puolesta käymässä läpi metamorfoosia, jonka lopputuotteena ne ovat kuin paviaanin perskannikat; siniset ja rupiset. Nyt kun on sysätty käyntiin tuo peruskuntoa ja jalkahaboja kehittävä hartsportti aktivisaatio niin seuraavaksi pitäisi kehittää jotain joka vahvistaisi ylätorsoa, eritoten selkä- ja vatsalihaksistoa sekäi spagetti hauislihaksia. Ratkaisu: double handed masturbation; vuoroin Eloveena tytöllä ja vuoroin yön tummalla Jasminilla

Nu ei, pitäisi hommata jostain vapaat painot sekä painella sinne lenkkipolulle jahka saan jostain kunnon sprinttibootsit. Korvatlaput vaan täysillä jotain Slayeriä ja Bolt Throweria niin kunto perkele kasvaa kun pitää aina välillä pysähtyä moshaamaan ja paiskomaan ruumistaan. Ja sellaiset läskit vitivalkoiset goottitytöt tykkää kun tälläinen karvainen nuori mies raivoaa olemattomille hyttysille

__________________
Nature Boi'h


Status: Offline
Posts: 554
Date: Jun 15, 2005

Laitetaan raporttia, vaikka ketään ei kiinnosta, mutta tunnustan nyt ensimmäisenä: Taisin viimeksi käydä lenkillä yli kolme viikkoa sitten. Ei ole oikein napostellu, kun polvi oli rikki pari viikkoa ja sitten innostus vähän lopahti tauon myötä. Kai tässä pitää kokeilla uutta nousua. Jos aloittelisi pikkuhiljaa. Kyllä se on hienoa, kun pitää aloittaa nollista, ja tuntea kuinka viiden minuutin päästä keuhkot lentää pihalle ja pohkeet paukkuu.

__________________
Making a cup of coffee is like making love to a beautiful woman. It's got to be hot. You've got to take your time. You've got to stir. You've got to grind your beans until they squeak.


Status: Offline
Posts: 912
Date: Jun 20, 2005
RE: Kev��n ensimm�inen juoksulenkki


Sama juttu taalla ton salittamisen kanssa... ihan himmailuksi mennyt. Viimeksi kavin viime viikolla ja sita ennen varmaan kolme viikkoa sitten. Kesa vetaa kaikki urheiluhalut aika pienelle liekille... Saatikka sitten jonkun laihduttamisen.

Palataan syksylla asiaan

__________________
Wanna Fight?


Status: Offline
Posts: 554
Date: Jun 20, 2005
RE: Kevään ensimmäinen juoksulenkki


Äläs ny vielä... kävin tuossa viime viikolla vähän kokeilemassa lenkkiä. Aikaisempaan verrattuna kunto oli paskempi, mutta naisia oli enemmän lenkkipoluilla. Pitänee siis jatkaa, tulee kummasti lisää motivaatiota kun katselee edessä kulkevia pakaroita.

__________________
Making a cup of coffee is like making love to a beautiful woman. It's got to be hot. You've got to take your time. You've got to stir. You've got to grind your beans until they squeak.


Status: Offline
Posts: 554
Date: Jul 1, 2005

Tuli taas pidettyä sellainen viikon tauko, mutta nyt on jaksanut käydä vähän useammin. Jos nyt saisi homman pidettyä kasassa, niin voisi loppukesästä olla jonkinlaisessa kunnossa. Käy säkin ratu vaan iltasin vähä rannalla juoksemassa, tai si jotain rantalentistä. Ei kehtaa ottaa paitaa pois, jos ei oo kunnossa, ni si on pakko tehä jotain.

__________________
Making a cup of coffee is like making love to a beautiful woman. It's got to be hot. You've got to take your time. You've got to stir. You've got to grind your beans until they squeak.


Status: Offline
Posts: 643
Date: Jul 2, 2005

jokos se ratu on kokeillut päivi-nimistä salia..? ;D

itsekin olen nyt vetänyt joka päivä 30 minsaa ****opyörälläni 2vk ennen jussia ja sen jälkeen taas uudelleen mutta saas nähdä millon innostus taas laskee,, (pelkään pahoin) ongelmana taitaa olla jokaisella sen harjoituksen pysyvyyden ylläpitäminen.. siksi enpä asetakkaan itselleni paineita lupaamalla tekeväni yhtään mitään.. näinköhän perskeles tulee sitten tehtyä mitään saas nähä.. enää. Pitäsköhän alkaa pitää yllä jotain ****ocaveri.com sivustoa jossa vois laittaa ylös mitä on tehnyt ja sitten tosiet voisivat tsekkailla ootko pysyny ohjelmassa vai nou.. samalla sais palautetta ja vinkkejä vois antaa.. hmm oisko tässä ideaa?



__________________


Status: Offline
Posts: 554
Date: Jul 3, 2005

ja pilkata, ko ei ole saanut mitään aikaiseksi. Näillä ilmoilla voisi vaan mennä rannoille katselemaan vähäpukeisia miiseleitä. Jos vielä liikuttaa itseään omalla lihasvoimalla, niin eiköhän ****o kasva pikkuhiljaa.

__________________
Making a cup of coffee is like making love to a beautiful woman. It's got to be hot. You've got to take your time. You've got to stir. You've got to grind your beans until they squeak.


Status: Offline
Posts: 912
Date: Jul 4, 2005


Cale wrote:

tulee kummasti lisää motivaatiota kun katselee edessä kulkevia pakaroita.



mmm... toisaalta mulla olis tuossa 8km rantaviivaa täynnä rasvattuja pakaroita ja paljaita tissejä. Ja sannassa käppäily on todella raskasta...ei tartte ees hölkätä. Ja snorklaus on tietty kiva harrastus... antaa uuden näkökulman rannan "eliöstöön".

__________________
Wanna Fight?


Status: Offline
Posts: 554
Date: Jul 4, 2005

Tänään kokeilin tauon jälkeen taas kymmenen kilometrin lenkkiä, ja hyvältä tuntui lopussa. Joten eiköhän tästä taas lähdetä liikenteeseen. Tosin vauhdissa on vielä paljon parantamista.

Kokeilin tässä yhtenä aamuna vetää "cooperin" eli juoksin 3,2 kilometrin lenkin Malmin kaduilla aikaan 16 minuuttia. Siitä kun saisi sen neljä pois loppukesään mennessä - ja vitut.

__________________
Making a cup of coffee is like making love to a beautiful woman. It's got to be hot. You've got to take your time. You've got to stir. You've got to grind your beans until they squeak.


Status: Offline
Posts: 554
Date: Jul 8, 2006

Joulukuussa alkoi taas vaihteeksi lenkkikausi ja se jopa pysyi melko hyvin kevääsee / alkukesään asti. Nyt kuumien säiden takia lenkillä käyminen on melkoista tuskaa. Jano iiskee viiden minuutin jälkeen ja auringonpaiste on saatanasta. Vastapallona on toki muut lenkkipolkujen käyttäjät. Parhaina päivinä jofa pyörii siihen tahtiin, ettei juoksusta tule mitään.

Loppukesän puolimaraton-setti on edelleen voimassa. Pitänee alkaa miettimään käytännön toteutusta pikkuhiljaa. Yksi reittivaihtoehto on jo olemassa. Siinä vedetään sama lenkki viisi kertaa, joten jos sattuu väsy tulemaan kesken juoksun, ei tarvitse kipitellä kymmentä kilometriä takaisin.

__________________
Making a cup of coffee is like making love to a beautiful woman. It's got to be hot. You've got to take your time. You've got to stir. You've got to grind your beans until they squeak.


Status: Offline
Posts: 912
Date: Jul 10, 2006

Salitreenit on tullut kohtuu säännöllisesti vedettyä, mutta nyt tekisi mieli alkaa parantumaan kestävyyttä/yleiskuntoa ja hapenottokykyä. Lenkille ei oikein kutittele lähteä mutta kunnon kohottaminen pyörällä kiinnostaa.

Teidättekö mistä löytäisi hyvän pitkän pätkän lenkkipolkua, jota myös uskaltaisi päästellä pyörällä tuhatta ja sataa? Keskuspuistossa voisi helposti painella semmoisen 10-20km yhtä soittoa mutta sielläkin on aika paljon ihmisiä tälläisillä ilmoilla. Kuitenkin täräytän jotain mummoa tai/ja hänen koiraansa päin.

__________________
Wanna Fight?


Status: Offline
Posts: 554
Date: Jul 11, 2006

Kehä 1:n varsi on ihan kivaa pyörätietä, mutta autoista tuleva paska ei oo ihan parasta hengitykselle. Jos vähän innostuu pidemmälle, niin tyyliin vanha hämeenlinnan tie ja vastaavat "pikkutiet" on kovia.

__________________
Making a cup of coffee is like making love to a beautiful woman. It's got to be hot. You've got to take your time. You've got to stir. You've got to grind your beans until they squeak.


Status: Offline
Posts: 71
Date: Jul 11, 2006


Ratu wrote:

Kuitenkin täräytän jotain mummoa tai/ja hänen koiraansa päin.



Tai hevosta. Siellähän on niitäkin

__________________
I've got PLENTY of common sense! I just choose to ignore it.


Status: Offline
Posts: 912
Date: Aug 25, 2006

Mites se 1/2 maratoni? Joko on haudattu ajatus?

__________________
Wanna Fight?
Page 1 of 1  sorted by
 
Quick Reply

Please log in to post quick replies.

Tweet this page Post to Digg Post to Del.icio.us


Create your own FREE Forum
Report Abuse
Powered by ActiveBoard